Wednesday, April 27, 2011

Kurkistus takapihallemme

Aikaisemmassa pääsiäisen puuhia - postauksessa vilahti hieman kuvaa meidän takapihamme terassista. Olen aiemmin tehnyt postauksia takapihamme "sisustuksesta" - mutta siitä on jo lähes kaksi vuotta aikaa ja pienä lisiä on tullut, joten tässä taas hieman kurkistusta takapihallemme. Kuvat otin aamuseitsemän aikaan (joo - aamuvirkku tarvitsi tekemistä ennen aamulenkkiä), joten aurinko ei kaunista ensimmäisiä kuvia vielä. Joskus 09.00 aikaan lähestulkoon koko takapihamme kylpee auringossa ilta kahdeksaan asti. Tämähän miellyttää kaltaistani auringonpalvojaa...;)

Ulkosohva on tehty polyrottingista, joka kestää kylmää ja kosteutta aivan eri tavalla kuin esimerkiksi aito rottinki. Näyttää ihan ehdalle tavaralle, mutta kestää vaan vuosia pidempään paikassa - missä sateet ovat yleisiä ja ympäri vuoden eivät korkeat lämpöasteet helli asukasta.

Kaikki tyynyt ovat irrotettavia, joten sateen sattuessa kiikutamme ne sisään kulman takana olevaan autotalliin. Kaiken kukkuraksi tyynyjen päälliset saa irti, joten peseminen on helppoa.

Mikäli pidemmäksi aikaväliksi on luvattu pelkkää poutaa ja mukavia hellelukemia, emme kiikuta tyynyjä yöksi sisään lainkaan. Tällöin heitämme päälle valtavan sadetta kestävän pressun, joka suojaa kangasta yön kosteudelta, mitä ilmassa on aina hieman vaikka ei sataisikaan.

Sohvaryhmän merkki on Garden Impressions - niille joilla on myös vastaava sohvaryhmä hakusessa. Tämän kyseisen mallin lisähienous on siinä, että voit luoda tarpeisiisi sopivan kokoisen sohvan. Meidän kulma sohva koostuu 6 eri palasesta, jotka on pitävillä ruuveilla liitetty toisiinsa. Erinomaisesti ovat pysyneet paikoillaan eikä mitään rakoja ole syntynyt.

Tähtityynyt ovat Gantin perusmallistoa. Ruskeat pitkulaiset tyynyt ovat Ikeasta.




Takapihan tyylikäs vahtikoira ei kuulunut hintaan mukaan ;)


Ihanilta ystäviltämme saimme kauniin kukkaruukun kukkineen juhlistamaan pääsiäistä. Nämä kuvat ovatkin otetttu hieman hieman myöhemmin aamulla, milloin takapiha pääsee enemmän oikeuksiinsa auringon paisteessa.

Kynttilöitä sekä lyhtyjä löytyy sieltä täältä takapihan sohvaryhmämme ympäriltä. Minusta on ihana iltaisin sytyttää muutama kynttilä, ja nauttia illan hämärästä tunnelmallisessa valaistuksessa mukavaan lämmittävään vilttiin kääriytyneenä.



Ja tosiaan, hellettä on nyt riittänyt. Koskakohan sitä olisi ollut tähän aikaan vuodesta ihan ruskettunut?! Viimeinen viikko on mennyt n. +27 asteen lämmössä, ja minä pidin tarvitun hengähdyshetken ja nautin vapaasta pitkästä viikonlopusta ihan kodin rauhassa.






Hujauksessa meni sekin pääsiäinen! Mutta akut onneksi sain ladattua niin täysille kuin mahdollista!:)

37 comments:

  1. aivan upean näköistä, tuolta kun joskus näyttäisi oma takapiha.. :)

    ReplyDelete
  2. Aivan ihana takapiha! Mitä turhaan kovia puukalusteita hankkimaan, paljon kivempi kerääntyä ystäväjoukon kanssa pehmeälle sohvalle :) Ei voi muuta sanoa kuin kaunista!

    T. Eräs kerrostalossa asuva kateellinen (kunhan sopiva oma asunto löytyy, niin pääsee itsekin nauttimaan omasta pihasta!)

    ReplyDelete
  3. Tosi mukavaa luettavaa.:) Haluisin ihan muutaman kysymyksen kysyä koiristasi.

    Onko koirat otettu suomesta vai ulkomailta?

    Jos suomesta, niin miten sujuin koirien muutto, passiasiat ja muut?

    Mitkä ovat koirien nimet?

    Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)

    -gaga

    ReplyDelete
  4. Teidän piha on kyllä aivan ihana. Sehän on kuin yksi valtavan suuri huone lisää, kun on noin upeasti "sisustettu". Ja voi nauti tuosta omasta lekotteluajasta...aivan ihanpikkuriikkisen joskus sitä omaa huoletonta lekottelua kaipaan nyt, kun iltaisin myöhäiseen valvova pikkuinen pitää äidin silmän skarppina ja valvovana jokaisen yhdessäolosekunnin ajan. Mut lapset onneksi kasvaa ja kyllä minäkin varmasti jossain vaiheessa voin myös lekotella lepotuolissa, kuunnella musiikkia ja täyttää ristikoita ;-)

    Tämä sun blogi on sellainen pieni palanen paratiisia ja unelmaa =)

    ReplyDelete
  5. voi kun ois oma piha! oon kateudesta vihreä, tuo on kyllä niin mun näköinen että ei oo tosikaan :D Osaatko sanoa oliko siellä kotimaassasi nämä ryhmät kalliimpia kuin suomessa? Tuntuu että täällä osa maksaa ihan maltaita ja osa taas niin huonolaatuista ja halpaa. Harmi vain että en vielä vähään aikaan saa omaa pihaa, kun elän kerrostalo elämää :/ :)

    ReplyDelete
  6. voi kun ois oma piha! oon kateudesta vihreä, tuo on kyllä niin mun näköinen että ei oo tosikaan :D Osaatko sanoa oliko siellä kotimaassasi nämä ryhmät kalliimpia kuin suomessa? Tuntuu että täällä osa maksaa ihan maltaita ja osa taas niin huonolaatuista ja halpaa. Harmi vain että en vielä vähään aikaan saa omaa pihaa, kun elän kerrostalo elämää :/ :)

    ReplyDelete
  7. Voihan nenä! Nyt on pakko tulla kommentoimaan, vaikka siinä kamalan laiska yleensä olenkin :) AIVAN IHANAN NÄKÖISTÄ! Harmittelen kun meillä ei ole edes parveketta - pihanne näyttää aivan super upealta. Hienoa sisustustyötä olette tehneet! Aurinkoista ja lämpöistä kevään jatkoa ja koiruleille rapsutuksia!

    ReplyDelete
  8. Ihana piha! Jos mulla ois pihaa niin tykkäisin just ton tyylisistä kalusteista. Mut niin kauan kun asun Suomessa missä kesä on naurettavan lyhyt (ja sääskirikas) pysyttelen ihan mielelläni kerrostaloasunnon uumenissa. Tuollainen piha menis mun mielestä ihan hukkaan jos se on 10kk vuodesta lumen, rännän tai veden peitossa. Nauti siis siellä missä ikinä oletkin! :)

    ReplyDelete
  9. Voihan nenä! Nyt on pakko tulla kommentoimaan, vaikka siinä kamalan laiska yleensä olenkin :) AIVAN IHANAN NÄKÖISTÄ! Harmittelen kun meillä ei ole edes parveketta - pihanne näyttää aivan super upealta. Hienoa sisustustyötä olette tehneet! Aurinkoista ja lämpöistä kevään jatkoa ja koiruleille rapsutuksia!

    ReplyDelete
  10. Haluaisitko ottaa talostannekin ulkoa ja sisältä kuvia?:)

    ReplyDelete
  11. Voi että, edelleen mä vaan jaksan huokailla ihastuksesta tota teidän pihaa katsoessa. Kyllä tuolla kelpaa aurinkoa ottaakin!

    ReplyDelete
  12. tää ei nyt tasan yhtään liity tähän koko juttuun (vaikka hyvä olikin!) mutta voisitko joskus tehdä juttua siitä miten pukeudut matkalle, tyyliin mitä lennollla mukana jne. ja asuja, miten pakata kätevästi jne :) ja miten pukeutua pitkälle lennolle!! voi kiitos paljon jos teet tämän!

    ReplyDelete
  13. Hei! Toivottavasti tätä kysymystä ei ole kysytty sinulta turhan usein, mutta minua kiinnostaa kuinka usein ja minkälaista liikuntaa harrastat? Omaat kuitenkin upean vartalon ja olen saanut käsityksen että ruokavaliosikin on terveellinen mutta tuo liikuntapuoli kiinnostaisi hieman =) Onko kyseessä siis jotai monipuolista ja kuinka usein ym. :)) kiitos jo etukäteen!

    ReplyDelete
  14. Oi onpa täydellinen takapiha, aivan ihana! :) Olis kivaa nähdä etupihaakin, jos mahdollista, se on varmaan myös upea! :) Sulla on jotenkin niin tosi hyvä maku kaikkien vaatteiden, sistusjuttujen ja kaiken suhteen!

    ReplyDelete
  15. Missä maassa asut? Rakastuin tohon pihaan!

    ReplyDelete
  16. aivan mielettömän kaunis terassi! :) oon jo pidempään haaveillut tuollaisesta sohvaryhmästä, toivottavasti seuraavassa asunnossa olis tarpeeks suuri parveke/ terassi jonne tuollaisen vois sijoittaa :)

    ps. teillä on maailman suloisimmat hauvat, i just love e'm!<3

    ReplyDelete
  17. Teidan piha on kylla aivan ihana olohuoneen jatke jossa varmasti viihtyy tuntikausia aamusta iltaan. Itse olen ollut kamalan laiska oman pihamme kanssa koska meilla ei ole ollut varmuutta siita kauan aiomme taalla asua vaikka talon omistammekin) joten emme ole tehneet suuria investointeja pihakalustoon. Ja hyva niin koska nyt paatos on tehty ja muutamme parin kuukauden kuluttua. Toivon etta uudessa paikassamme olisi oma piha koska olen inspiroitunut pihastasi ihan taysilla.

    Hauskaa viikonjatkoa!

    ReplyDelete
  18. Heippa!

    Tuossa edellisessä tai sitä edellisessä postauksessa joku kyselikin postausta siitä kun olet keventänyt muutaman kilon muinoin. Postaus kiinnostaisi minuakin, olisiko sellaista mahdollista saada?:)

    -Lizz

    ReplyDelete
  19. Näyttää ihanalta ! Kivan kätsän näköset aurinkotuolit pilkottaa tuolla takana ! Mitähän materiaalia ne mahtaa olla?

    Minkä merkkisiä/mallisia bikinejä käytät eniten? Mulla ongelmana se, ettei kolmion malliset yläosat istu kroppaani ollenkaan, ja oon kokeillu kymmeniä eri mallisia bikinejä, ja mistään ei oo löytynyt sellasta täydellistä. Bandeau ois paras, mutta niissäkin niin harva istuu kuin nenä päähän. Jos ottaa isomman 'kuppikoon', hukkuu bikineihin ympärykseltään... Mulla kun ei oikein natsaa ympärys ja kuppikoko näihin tarjolla oleviin valikoimiin... Ois kuitenkin kiva päästä rannalla ilman, että joka puolelta vilkkuu ! :D

    ReplyDelete
  20. Ihanan näköistä! :) Missä päin maailmaa asut?

    ReplyDelete
  21. Ihanan näköistä! :) Missä päin maailmaa asut?

    ReplyDelete
  22. apua mä oon nyt vähä hukassa, mut siis missä maassa sä asut? (: ihana piha!

    ReplyDelete
  23. Olen jo pidemmän aikaan seuraillut blogiasi mutten ole tainut mitään kommentoida, nyt on kutienkin pakko. Aivan mahtavan näköistä! Tuolla olisi ihana yksi (jos toinenkin) aurinkoinen päivä viettää :)!

    Sanotaan nyt vielä tähän samaan syssyyn kun vauhtiin pääsin että blogisi on ihanan pirteä, ja asusi ovat usein (tai siis aina) todella ihastuttavia, tyylitajusi vaikuttaa pettämättömältä :)

    Postaustoiveenkin voisin esittää, olisi kiva nähdä kuvin miten tyylisi on muuttunut vuosien varrella? En haluaisi uskoa että olet teininäkin ollut yhtä tyylikäs ;)

    ReplyDelete
  24. ois tosi kiva saada sisustusvinkkejä,sun mielipiteitä sisustuksesta tms :)

    ReplyDelete
  25. aivan ihana takapiha ja terassi ! =) sulla on silmää ihan kaikessa ! joskus munkin koti saisi näyttää tuolta, mutta totta kuten aijemmista kommenteista luin niin Suomen kesä on hävettävän lyhyt :s sulla on niin hyvä olla siellä missä oletkin =) Ainiin ja ihan btw rakastan sun blogia =)

    ReplyDelete
  26. Onpa teillä kaunis piha, ei voi muuta sanoa! Tuolla kelpaa kyllä niin ihmisten kuin koirienkin löhöillä, ja blogin lukijassa se herättää pikkuruisen parvekkeen sisustamisvimman:D Sinun blogisi on todella kivaa luettavaa, toivottavasti jatkat vielä pitkään:)

    ReplyDelete
  27. Oh! Teidän takapiha näyttää kyllä oivalliselta paikalta ottaa aurinkoa ja latailla akkuja! Ja voikun mekin saataisiin nauttia tuollaisista helteistä!! Tule kesä, TULE!

    ReplyDelete
  28. Noi sun koirat on vaan niin ihania! :)
    Otatteko talveksi kalusteet kokonaan pois pihalta vai laitatteko vaan pressun päälle?

    ReplyDelete
  29. tosi ihana terassi, mutta eikö tuolla sada koskaan jolloin sohvat kastuisivat?

    ReplyDelete
  30. voin vaan kuvitella miten ihana tuolla takapihalla on kölliä ja ottaa aurinkoo! :-)

    ReplyDelete
  31. Heippa, tässä sulle vyö vinkki. http://shop.hm.com/fi/shoppingwindow?dept=DAM_NEWS&shoptype=S

    Mukavaa kesän alkua!

    ReplyDelete
  32. WAU!! aivan kuin jostain sisustus lehdestä! todella ihanan näköistä.
    Olisi hienoa nähdä myös sisätilojen sisustusta mm. keittiö yms. :)
    Rottikset on kans niin söpöjä♥
    mitkä niiden nimet on? jos saa kysyä:)
    Hyvää kesää!

    ReplyDelete
  33. Todella gorgeous tuo teidän piha!!!! :) Olisipa meilläkin suuri piha tuon parin neliön kokoisen parvekkeen sijaan :D

    ReplyDelete
  34. Oijoi, kyllä tuolla kelpaa, noilla keleillä! Täälläkin ollaan saatu nauttia lämmöstä, mutta viikonlopulle on luvattu +2(?!) ja sadetta koko ens viikoksi. =/

    Tuo kuva, missä toinen muruista kallistaa päätään, on niin suloinen! Tuli mieleen joku upea sisustuslehti.

    ReplyDelete
  35. Helou, Oon ennenkin jo tätä teidän pihaan ylistänyt, ja niin teen edelleen :)! Aivan uskomattoman IHANA!!!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)